Ääni heijastuu seinästä kuin valo peilistä

 

Asunnon akustiikka on usein pielessä, mutta onneksi se on helppo korjata.

2000-LUVUN TYYPPITALO: korkea olohuone, paljon erilaista seinäpintaa, minimalistinen kalustus. kokonaisuus on epäilemättä tyylikäs, mutta usein valotettavan meluisa. Olohuoneesta on siivottu pois niin seinäryijyt kuin kirjahyllykin, joskus jopa verhot.

- Tuttujen arkkitehtien kanssa keskustellessani olen huomannut, että akustiikkaan ei pahemmin kiinnitetä huomiota sen enempää suunnittelu –kuin rakennusvaiheessakaan, sanoo turkulaisen Soften Oy:n toimitusjohtaja Marko Stålstedt.

 

Stålstedt perehtyy päivittäin työssään asuntojen ja julkistentilojen ääniongelmiin. Niinpä hänen yrityksensä tuotteet ovat huomattu myös ulkomailla. Kaikkialla halutaan saada hälyäänet kuriin ja parantaa esimerkiksi musiikin toistoa sisätiloissa.

Asunnon akustointi ei ole suinkaan sama asia kuin sen äänieristys. Akustoinilla pyritään tekemään äänen sävystä miellyttävämpi.

-Tässä liikutaan pääsääntöisesti puheäänen korkeammilla taajuuksilla, jossain 300-3000 Hz välillä. Sellainen kirjaimelliesti seinän läpi tuleva bassoääni vaatii paksumpia vaimennusmateriaaleja, Stålstedt sanoo.

Sisustussuunnittelija Anu Tuominen on Stålstedtin kanssa samaa mieltä: akustiikka jää vähälle huomiolle.

-Akustiikka pitäisi ottaa huomioon jo talon rakenteissa ja materiaaleissa. Harmillisin usein päädytään lopputulokseen, jossa tv:n ääni kaikuu korkeasta olohuoneesta paremmin yläkertaan ja puuroutuu olohuoneessa. soften

 

ONNEKSI TILANTEEN saa korjattua kohtalaisen helposti. Stålstedt ja Tuominen neuvovat lähtemään liikkeelle katosta.

-Katto on usein ”valmiiksi tehty”, siinä voi olla hieno pinta ja tyylikkäät paneelit. Akustiikkalevyillä saa kuitenkin tehtyä tietyllä tavalla näkymättömän, vaimentavan pinnan, jota ei tarvitse korostaa.

Kakkosvaiheen muodostavat seinät. Erilaisten pintojen kautta heijastuva television ääni voi olla ongelmallinen, lasten äänet korostuvat ja kaikki häly kuulostaa kauheammalta kovien, sileiden pintojen keskellä.

Tila on muuttunut. Paksut ryijyt ja verhot on poistettu, mutta kehitys on tuonut muutakin uutta. Keittiö muodostaa entistä kiinteämmän kokonaisuuden ruokailutilan ja olohuoneen kanssa, ja se taas merkitsee astioiden kilinän kantautumista melkein kaikkialle. Olohuoneeseen kokoontunut seurue joutuu kuuntelemaan tiskikoneen ääntelyä.

-Avonainen tila on jo sinänsä haastava, mutta kaikkeen löytyy keinot.

Teippikiinnityksellä varustetut akustiikkalevyt on helppo asentaa, ja niitä voi vaihtaa ja käännellä tarpeen mukaan.

-Paneelit asennetaan ikään kuin äänen suuntaa. Tv:n ja ruokapöydän taustalle tehdään täsmävaimennuskenttiä, Stålstedt neuvoo.

MUSIIKIN SOITTAMINEN, kuuntelu ja kotiteatteri järjestelmät vaativat omat ratkaisunsa. Samanlaiset paneelit palvelevat tässäkin tarkoituksessa, mutta kotiteatterihuoneessa akustisesti vaimentava materiaali on asennettava symmetrisesti huoneen molemmille puolille. Levyt voi asentaa vaikkapa kaiuttimien ja tv:n taakse ja vastapäiseen seinään sohvan ja nojatuolien taakse.

-Jos sijoittaa hyvään laitteistoon, ei voi ohittaa huoneen akustisia järjestelyjä.

Apua ja neuvoja asunnon akustiikkaan saa suoraan Soften Oy:stä ja jälleenmyyjiltä.

-Monet luulevat, että tässä on kysymys hyvin monimutkaisesta asiasta. Mutta eihän se niin ole -yksinkertaistetusti voidaan sanoa, että ääni heijastuu seinästä kuin valo peilistä. 

 

 

Kouvolan Sanomat

Oma Kotiliite 30.4.2011

Kari Huusari