ANU HEDBORG

NUKKETALOISTA TALOKOKONAISUUKSIIN

Olen aina sisustanut. Lapsuuteni nukkekoti ja leikkimökki herättivät varhain intoni tehdä niistä minun oma tilani. Ne olivat pikkutytön koteja, joissa pienetkin muutokset loivat uuden tunnelman. Oma huone ja sen ilmeen muuttaminen värein, tilan käyttö eri tavoin, pienenkin muutoksen suuri vaikutus hämmästyttivät ja laajensivat kokemuksiani. Miten moni seikka vaikuttaakin viihtyvyyden luomisessa!
Sisustus on vahvoja tunteita ja tuntemuksia: minkä tuntee miellyttävänä ja minkä luotaan työntävänä. Huomasin luovani itse oman olotilani, ympäristöni oli minun luotavissani! Sisustussuunnittelija minussa löysi muotoaan ja kasvatti havaintokykyäni: Sisustamalla luomme oman maailmamme, yksityisen ja tunteitamme myötäilevän. Kauneuden ja hyvän olon luominen on omissa käsissämme. Tätä luomistyötä olen saanut toteuttaa jo runsaat neljätoista vuotta.

Kauneus on katsojan silmässä ja innostus on voimaa. Estetiikka, luovuus ja innostus merkitsevät minulle paljon. Elämä on kolhinut, jättänyt arpiakin, mutta tuonut mukanaan paljon arvokasta. Koen sisustussuunnittelun minun tavakseni jakaa innostusta, voimaa, sopusointua ja harmoniaa. Ongelmat ovat vain haasteita, luodut ratkottaviksi. Jokaisella on yksilöllinen tapa elää. Haluamme, että persoonallinen kotimme toivottaa meidät itsemme ja vieraamme tervetulleiksi. Astuessamme tilaan kohtaamme valon määrän ja tilan visuaalisen ilmeen. Kohtaamme tunteemme, toiveemme ja unelmamme sisustaessamme tilaa, jossa haluamme viihtyä vielä huomenna ja jonka haluamme jakaa läheistemme kanssa.

Valokuvaus ja kuten myös taideterapian opiskelu- ja ohjaus ovat tuoneet uutta syvyyttä näkemyksiini ja kohtaamaan itseni muotojen ja värien kautta. Henkilökohtaisesti olen itse voimaantunut paljon valokuvauksen kautta nuoremman poikani menetyksen jälkeen. Valokuvaus on saanut kiinnittämään katseeni uudella tavalla luontoon ja sen yksityiskohtiin. Pyrin välittämään kuvillani luonnon yksityiskohtien vetovoimaa ja tunteita, luontokuvauksen lähikuvauksen keinoin.

Tavoitteenani valokuvillani on jakaa itsestäni kumpuavaa innostusta, voimaa ja rohkeutta voimaantumiseen. Valokuvien kautta haluan välittää tunteita, jotka jokainen voi kuitenkin muokata oman elämän kokemuksen kautta juuri sen hetkiseen elämän tilanteeseen sopivaksi - mahdollisuutta käsitellä tunteita valokuvassa olevankuvan, tilanteen ja tarinan kautta.

www.tunnelmakuva.fi ja Instagramissa @anuhedborg_photography, voit tutustua kameraani tarttuneisiin väreihin, hetkiin ja tunnelmiin.

Tärkeintä on, että kotona on hyvä olla ja mieli lepää siellä. Liiku kohti unelmiasi ja hoivaa kauneudella sieluasi.

 

 

 

SISUSTUSIDEAT

Koti on parhaimmillaan yhteinen idea, tavoite ja tunnelma. Tavaroiden hinnakkuus ei ole itseisarvo.

Persoonallinen henki luodaan yhdistämällä kalusteisiin eri materiaaleja ja tekstiilejä eri väreinä ja sävyinä. Vanhoja tavaroita voi hyödyntää, massatuotteitakin voi stailata ja tuunata omannäköisekseen.

SISUSTUSTERAPIA®

Jokaisella on yksilöllinen tapa elää. Elämän-
tilanteeseen sointuvat väri - ja sisustusratkaisut
ja asuintilojen yhteinen harmonia on osana viihtyisyyttä ja elämänonnea. Sisustuksen kokemiseen käytämme kaikkia aistejamme.

Kohtaamme tunteemme, toiveemme ja unelmamme sisustaessamme tilaa, jossa haluamme viihtyä vielä huomenna ja jonka haluamme jakaa läheistemme kanssa.

SISUSTUSTUOTTEET

Valikoimien runsaus suorastaan aiheuttaa valintojen vaikeutta ja joskus luo harhakuvia, niin tavaroiden ja kalusteiden koosta sekä laadusta, niiden soveltuvuudesta koteihimme ja tiloihin.


Sisustamiseen on tullut rajattomat mahdollisuudet löytää persoonallisiakin vaihtoehtoja käytettäviin materiaaleihin ja kalusteisiin.

VÄRIEN VALITSEMINEN JA VAIKUTUKSET

Huoneen ja koko kodin värien ja sävyjen valitseminen yhteensopivaksi kokonaisuudesta on suuri haaste. Siinä on hyvä olla perustietoa väreistä ja niiden vaikutuksesta tunteisiimme, mielialoihimme ja käyttäytymiseemme. Jokaisella värillä on psykologinen vaikutus alitajuntaamme. Löydettyämme toisiinsa sopivat väriyhdistelmät, luomme kodin kaikille asukkaille harmonisen tilan.

Saavuttaaksemme tavoitellun tunnelman on hyvä huomioida kyseiset tilat, värit, muodot, pinnat, kalusteet, tekstiilit ja sijoitettavat esineet. Valon vaikutus kokonaisuuteen on yllättävän suuri, ja oikeilla tai väärillä värivalinnoilla vaikutamme yllättävän paljon mielentilaamme, mukavuuteemme ja jopa terveyteemme. Omien sisäisten tuntemusten avuksi ammattilaisen näkökulma on usein tarpeen, ulkopuolelta tuleva näkee kokonaisuuden selvemmin ja voi auttaa ratkaisevasti löytämään yhteisen tasapainon. Elämäntilanteeseen sointuvat väri - ja sisustusratkaisut ja asuintilojen yhteinen harmonia on osana viihtyisyyttä ja elämänonnea.